Omalta osaltani esityksen työstäminen alkoi tammikuussa. Loimme yhdessä liikekieltä, ryhmän yhteistä virettä ja yhden promoesityksenkin helatorstaille. Minun silmissäni kuitenkin itse esitys alkoi todella muodostua toukokuun lopun ja nyt kesäkuun alun treeneissä ja läpimenoissa. Pääsimme yhtenä iltana jopa vetämään esityksen kolme kertaa putkeen: aivan niin kuin se tullaan sitten varsinaisissa esityksissäkin tekemään. Tämä sisälsi -ei yllätyksellisesti- paljon hikeä, mutta yllättävän vähän hapuilua tai aikataulujen pettämistä. Näkee, että tekemässä oleva ydintiimi on ollut asian äärellä jo kolmeen kertaan aikaisemmin. Ammattilaiskonkarimme tämän esityksen takana ovat ottaneet meidät harrastaja-esiintyjät aidosti mukaan koko prosessiin. Luottaen ja jakaen. Se on ollut ihanaa. Luova hulluus ja heittäytyminen näkyy myös yhteisissä lämmittelyissä, joissa ennen läpimenoa koko tiimi lämmittelee kehoa, mieltä ja yhteistä mielentilaa. Alkulämpät sisälsivät tällä viikolla muun muassa seuraavanlaisia ohjeita: "nyt leikitään kissaa", "hymyilkää lämpimästi toisillenne" ja “läpsikää itseänne rennoin rantein”. Ihan parasta heittäytyä yhdessä ennen esitykseen uppoutumista.
Itse esityksessä, minä esiinnyn aivan alussa, keskivaiheilla ja viimeisessä kohtauksessa. Pääsen näissä kolmessa kohtauksessa kokemaan hyvin erilaisia tapoja olla esillä. Esitys leikitteleekin mielestäni sillä, mikä on osa esitystä, mikä on yleisön huomion keskipisteenä ja miten taas itse yleisö sijoittuu. Esitys imaisee sisäänsä paitsi varsinaiset esiintyjät, yleisön niin myös kaikki ohikulkijat. Läpimenoissa moni kohtaaminen näiden ohikulkija-avustajiemme kanssa on jäänyt mieleen. Eräskin nuori poika kysyi minulta vilpittömän ihmeissään "että mitä tässä pitää tehdä - - me luultiin, että te ootte menny sekaisin". Toki tarjosin lyhyen selityksen ja poistin nuoren huolet. Lopulta kyllä tämäkin nuori, niin kuin aika moni muukin, löysi myös vastauksen, miten toimia: puhelimen kameran kautta tiiraamalla. Meidän touhuja saakin katsella myös somessa, eikä pelkästään työryhmän jakamina välähdyksinä.
Myös itse luonto on päässyt mukaan tähän projektiin yllättävinkin tavoin. Esimerkiksi kuuset toimivat paitsi laulavina kuusina myös backstage tiloina ja läheiset pusikot ovat päässeet avustajan rooliin, kun me esiintyjät olemme etsineet piilopaikkoja ja harjoitelleet polkupyörien puskaan työntämisen taitoja. Se, että esitys tulee tällä tavoin fyysisesti Kajaanin keskustaan, pihoille ja puistoihin, ihmisten keskuuteen ja keskelle, tekee tästä Kajaanin näköisen ja makuisen esityksen, ei toisintoa aiemmista Helsingin ja Hyvinkään Aidatuista unelmista.
Viimeisenä huipennuksena, pääsin vielä itsekin kokemaan esityksen katsojan silmin (jälleen yksi osoitus, siitä miten täysivaltaisesti saamme olla mukana tekemässä teosta). Kokonaisuus avautui näin aivan eri tavalla. Nyt on eri kiva päästä elokuussa jatkamaan loppusilauksen parissa. Ja sitten onkin jo aika tiukan esitysrupeaman. On mieleenpainuvaa saada olla mukana tekemässä tällaista teosta! -Hanna
